Saavuin eilen Brysseliin ja ajatuksenani oli kirjoittaa ajatuksia terroriuhasta ja konepistoolein varustautuneiden poliisien, sotilaiden ja betoniporsaiden läsnäolosta missä tahansa Eurooppalaisessa kaupungissa. Pohdin hiljaa mielessäni millaisen säpinän muutaman päivän takainen oletettu terroriuhka muutamine temppeliaukion kirkon eteen tuotuine betoniporsaineen aiheutti Suomessa.

En ehtinyt otsikkoa pidemmälle, kun kuulin hotellini lähistöllä, Brysselin keskusrautatieasemalla tapahtuneesta terrori-iskusta, tai lähinnä sen yrityksestä. Marokkolaistaustainen mies oli köyttänyt itseensä erinäisen määrän räjähteitä, onnistunut räjäyttämään ainakin osan niistä, jonka jälkeen viranomaiset neutraloivat hänet. Uhreja ei terroristin itsensä lisäksi onneksi tällä kertaa tullut. Tapahtuma kuitenkin nosti vahvasti mieliin viime vuonna tapahtuneet tuhoisat terrori-iskut Brysselin lentoasemalla ja metrossa.

En itse ollut aivan tapahtumapaikan lähistöllä, mutta yleisfiilis kaupungissa muuttui välittömästi. Seuraavana päivänä jokaisella oli oma tarinansa kerrottavana tapahtuneesta. Joku oli ollut kävelemässä kohti rautatieasemaa kun vastaan oli juossut joukko hätääntyneitä, itkeviä ihmisiä. Toinen oli kuullut tapahtuneesta kaveriltaan ja ei ollut aivan varma mitä kaupungissa oli tapahtunut. Eräs amerikkalainen turisti oli kuulemma paennut paikalta paniikissa huutaen apuun suurlähetystöä, armeijaa ja ties mitä. Suurimpana yhdistävänä tekijänä kaikissa tarinoissa oli juuri sillä hetkellä vallinnut epätietoisuus – mitä on tapahtunut, kuinka se vaikuttaa juuri minun tilanteeseeni, mitä nyt pitäisi tehdä?

Osa tapaamistani ihmisistä sulatteli tapahtunutta muutaman oluttuopin parissa ja jatkoivat elämäänsä kuten ennenkin. Osalla tilanne taas vaati hieman enemmän pureskelua. Osalle tapahtunut saattoi jättää traumansa – mitä jos? Eräs paikallinen kertoi, että tilanteen kanssa täytyy vaan elää. Pelolle ei saa antaa sijaa ja heidän täytyy välillä pakottaa itsensä olemaan pelkäämättä. Eniten häntä mietitytti miten asiasta ja tilanteesta kannattaa kertoa hänen pienille lapsilleen.

Näin seuraavana päivänä elämä jatkuu Brysselissä kuten ennenkin. Aurinko paistaa ja lämmintä riittää. Tapahtunut näkyy katukuvassa lähinnä keskustelunaiheena. Sotilaat ja muu virkavalta ovat olleet läsnä katukuvassa jo pitkään.

-Sami Lomakuumeesta