Lufthansa tarjosi keväällä 2011 hinnoitteluvirheen johdosta lentoja Helsingistä Venezuelan Caracasiin tai Kolumbian Bogotaan n. 250 euron hintaan. Tähän tärppiin ei luonnollisesti voinut olla tarttumatta. Lufthansa uhkaili osaa matkan ostaneista lentojen perumisella tai lisämaksuilla, mutta meitä ei ikinä asian tiimoilta lähestytty. Tässä siis matkakertomus Lufthansan tarjoamilla puoli-ilmaisilla lennoilla tehdystä budjettimatkasta Venezuelaan.

Matkasuunnitelma

30.10.2011 Oulu – Helsinki / Blue 1
1.11.2011 Helsinki – Frankfurt / Lufthansa
1.11.2011 Frankfurt – Caracas / Lufthansa
1.11.2011 Caracas – Porlamar (Isla de Margarita) / Laser Airlines

6.11.2011 Porlamar (Isla de Margarita) – Caracas / Venezolana
6.11.2011 Caracas – Frankfurt / Lufthansa
7.11.2011 Frankfurt – Helsinki / Lufthansa
7.11.2011 Helsinki – Oulu / Blue 1

Tiistai 1.11.2011 – Suomesta Venezuelaan

Aikataulun mukainen lähtöaika Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Frankfurtia oli 06:30. Teimme lähtöselvityksen Internetissä edellisenä iltana, jotta saisimme nukkua hieman pitempään. Saavuimme lentoasemalle 5:30 heittääksemme laukkumme baggage-drop -pisteeseen. Yllätykseksemme kyseisiä laukunjättöpisteitä oli avoinna ehkäpä kolme ja jonot olivat kilometrin mittaiset.  Se siitä online-lähtöselvityksen edusta sitten. Kiltisti jonotimme aikamme, kunnes kello alkoi lähestyä kuutta. Koneen lähtöajan lähestyessä Lufthansan lähtöselvitysvirkailija huhuili Frankfurtiin lähtijät ja pyysi ystävällisesti etuilemaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, portilla olimmekin sitten sopivasti kuuden jälkeen ja aikaa jäi vielä pikaisiin karkkiostoksiin. Frankfurtin lentoasemalla oli vaihtoaikaa noin 2 tuntia. Siirtyminen terminaalista toiseen otti passintarkastuksineen aikansa, eikä aikaa portilla odotteluun jäänyt liikaa. Lento Caracasiin sujui mukavasti välillä jumittavaa viihdejärjestelmää käyttäen. Aikavyöhykkeiden ylityksestä johtuen koko lento tehtiin valoisaan aikaan, joten nukkuminen oli haasteellista.

Aikataulun mukainen saapuminen Caracasiin oli klo 15:40. Laserin Margaritan jatkolennon check-in sulkeutui 17:30, joten aikaa ei ollut ollenkaan hukattavaksi. Lufthansan lento oli 15 minuuttia myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan ja kuski sen verran tokkurassa, että parkkeerasi väärälle portille. Pienen säätämisen, pakittelun, yms. jälkeen koneesta oltiin pihalla n. 16:15. Tällä välin Air Francen Euroopan lento ehti kiilaamaan portilleen ennen meitä ja immigrationissa oli vähän ruuhkaa. Immigration-tiskille päästiin 16:45 ja kävi sitten ilmi, ettei monikaan Lufthansan lennolla olleista ollut täyttänyt maahantulokaavaketta, vaan pelkästään tullikaavakkeen. Ystävällinen setä ohjasi meidät täyttämään kaavakkeen sivummalle ja kello alkoi olemaan siinä vaiheessa 17:00. Tämän jälkeen kiilattiin suoraan immigration-jonon keulille, leimat passiin ja hakemaan matkatavaroita. Tullitarkastukseen oli myöskin sietämätön jono, joten kiilattiin suorilta lähes keulille, anteeksi vaan ruotsalaiset! Tullimies oli hieman turhautuneen oloinen kun edellämme olevat eivät olleet allekirjoittaneet tullikaavaketta. Meistä tuli tullimiehen kanssa heti parhaita kavereita kun ylpeänä esittelin allekirjoitettua kaavakettani ja hommat sujuivat hyvinkin kitkattomasti, eikä ylimääräisiä tyhmiä kysymyksiä tai tavaranpenkomisia ollut.

Heti tullitarkastuksen jälkeen lähtee hyvin opastettu käytävä kohti kotimaan terminaalia. Terminaalien välillä oli joillekkin tehty hyvinkin perusteellisia tavaroidentonkimisia, mutta meitä ei kukaan häirinnyt. Kun lopulta löysimme tiemme kotimaan terminaalin check-in alueelle, kello oli 17:20. Saman tien kun pääsimme \”turvattomalle\” puolelle, meidät otti haltuun virallisen näköinen setä, joka opasti meidät Laserin selvitykseen ja hoiti tulkkauksen ja rahanvaihdonkin suht hyvällä kurssilla siinä sivussa viiden minuutin aikana. Normaalisti ei tule näiden \’apumiesten\’ palveluita käytettyä, mutta oli siitä siinä kiireessä apua. Viitisen minuuttia siis jäi pelivaraa lähtöselvityksen tekemiseen, sehän riittää! En sitten tiedä kuinka tarkka tuo 2 tunnin aikaraja lähtöselvityksen tekemiseen on, joka paikassa siitä kuitenkin paljon varoiteltiin.

Valuutta-asiat ovat Venezuelassa mielenkiintoisia. Virallinen kurssi Yhdysvaltain dollariin verrattuna on kirjoitushetkellä n. 1 USD / 4.29 BsF. Epävirallisilta (laittomilta) markkinoilta voi kuitenkin saada dollarilla jopa 8-9 Bolivaria. Venezuelan hallitus on kieltänyt epävirallisen kurssin mainitsemisen Internet-sivuilla, joten yhteydenottoa odotellessa. Epävirallisen kurssin kehittymistä voi seurata Dolar Today -sivustolla.

Kiire loppui lähtöselvityksen tekemiseen. Venezuelassa on tapana maksaa lentokenttämaksut käteisellä lentoasemalla oleville kioskeille. Laserin lipuissa Isla de Margaritalle oli kaikki maksut maksettuna, joten leväperäisen turvatarkastuksen läpi porttialueelle. Caracasin lentoasema on ylpeä ilmaisesta langattomasta internetistään. Toimivuus oli kuitenkin hieman kyseenalaista, mutta mitäpä ilmaiselta netiltä voi vaatia. Odotteluaika saatiin tuhrattua Facebook-päivitysten tekemiseen. Laserin suoraan 60-luvulta ollut kone lähti 30 minuuttia myöhässä ja saapui Margaritalle 10-15 minuuttia myöhässä. Passin vilautus saapuessa, matkatavarat pitkähkön odottelun jälkeen kantoon ja lomalle! Olimme suositusten perusteella tilanneet etukäteen saarikierroksen ja noutopalvelun lentokentältä. Meitä oli sovitusti nimikyltin kanssa vastassa Steve vaimoineen (Cruisin-N-Style), jotka veivät meidät hotellille (Hotel Puerta del Sol, Playa el Aqua). Sovimme heidän kanssaan ylihuomisen saarikierroksen noudon hotellin portilta 9:00.

Hotellilla check-in sujui suhteellisen hyvin, vaikka kielitaitoa ei sillä hetkellä ollutkaan paikalla. Passin numerot ja yks nimmari ja siihen vielä päälle melkonen läjä selitystä espanjaksi. Ymmärsimme kuitenkin sen verran, että ruokaa saa kolmesti päivässä, välipalaa kerran ja hotellin baari on auki 11-23. Hotellin henkilökunta saatteli meidät huoneeseen kädestä pitäen ja homma sujui senkin osalta varsin hyvin. Hotellissa ei saapumispäivänä juuri muita ihmisiä näkynyt ja vähän oli sellainen fiilis, kuin kummitushotelliin olisi tullut. Huone oli ihan normaalia bulkkitasoa ja ilmastointi löytyi. Ilmastoinnin kaukosäädintä ei kuitenkaan löytynyt ja huoneessa oli 16 astetta lämmintä kunnon puhalluksella varustettuna. Aikamme tongittuamme tulimme siihen tulokseen, ettei kaukosäädintä ainakaan huoneesta löytyisi.

Respaan siis selittämään ongelmaa. Setä kuunteli hetken ajan sujuvasti ja alkoi kaivamaan meille television kaukosäädintä. Hetken siinä yritin piirrellä ilmastointilaatikkoa sormillani seinälle ja sitten hänellä vissiin välähti mistä oli kyse. Aikoi lähettää \’huoltomiehen\’ katsomaan asiaa. Hetken huoneessa odoteltuamme päätimme lähteä hotellin baariin yhdelle. Kauempaa huomasimme kuinka huoltomies meitä etsiskeli, mutta ei uskaltanut lähestyä vaan poistui takavasemmalle. Kävimme huoneessa toteamassa, että mitään ei ollut tapahtunut ja läksimme jälleen kohti respaa. Matkalla törmäsimme samaiseen huoltomieheen ja selitimme hänelle hyvällä espanjalla että muy frió, vamos a la playa jne. Homma tuli selväksi ja tämän jälkeen huoltomies yritti säätää ilmastointia +28 asteeseen. Kirjoittelin paperille, että 22 astetta vois olla oikeinkin hyvä ja sen siis saimme. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että tämä 22 astetta ei ollut yhtään hyvä ja huoneesta tuli sen myötä trooppisen kostea. Ilmastointiongelman ratkettua oli aika lähteä yöunille.

Keskiviikko 2.11.2011 – Rantarötväystä ja kauppareissua

Aikaerosta ja edellisen päivän pitkästä matkustamisesta johtuen pää ja kroppa oli hieman sekaisin. Heräsimme silmät kirkkaana ennen aamu-kuutta, Suomen aikaa puolilta päivin. Väkisellä saimme nukuttua vielä hetken ja herätessä palmujen varjot kajastivat verhojen läpi! Kuuman kostea ilmasto heti aamusta muistutti, että oltiin kaukana koti-Suomesta. Aamupalapöydästä mussuttamaan pullaa ja paahtoleipää eri muodossa, sekä vähän jauhopötkylöitä kyytipojaksi.

Aamupalan jälkeen lähdimme ihmettelemään mihin sitä on eilis-illan pimeyden turvin saavuttu. Itse ranta, Playa el Agua on noin 4 kilometriä pitkä ranta, jossa merenkäynti on suhteellisen voimakasta. Rantaa vierustaa rantakatu, Boulevard de Playa el Agua. Playa el Aguaa pidetään saaren suosituimpana turistikohteena. Kävelimme rantakatua toiseen suuntaan 1-2 kilometriä ja rantaa pitkin takaisin. Rantakadulla oli muutamia retkien myyjiä, useita ravintoloita ja diskoja, joista vain murto-osa näytti olevan toiminnassa. Minkäänlaista markettia tai kauppaa ei rantakadulta äkkiseltään löytynyt. Myöhemmin kävi ilmi, että vielä kauempana olisi jonkinlaisia pieniä kauppoja ollut. Ensivaikutelma Playa el Aguasta oli ihan positiivinen. Myyjiä ja palveluntarjoajia riitti, mutta harva oli tyrkky. Kohtelias ei yleensä riitti ja heistä pääsi eroon. Useat olivat aidosti kiinnostuneita mistä tulimme ja ketä olimme ja mitä me siellä teimme.

Hotellimme kohdalla piti matkatoimistoaan ystävällinen ja hyvää englantia puhuva Vincent. Hän tiesi kertoa, että lähistön suosituin ja paras kauppa on Johnys, joka oli jonkin matkan päässä päätien varressa. Sovimme taksikuskin kanssa kauppareissun hinnaksi muutaman euron ja hyppäsimme kyytiin. Johnysistä mukaan tarttui kalliita import-pringlesejä, paikallisia viinaksia tuliaisiksi ja \’pieni\’ määrä erilaisia alkoholijuomia päivää piristämään.

Kauppareissun jälkeen oli aika suunnistaa rannalle Pringlesien ja Smirnoff Icen kanssa. Lähtiessä yritimme selvittä hotellin respasta, missä hotellin rantabaari on.  Ensimmäinen työntekijä ei puhunut lainkaan englantia ja haki paikalle toisen. Hän ei myöskään suostunut ymmärtämään dilemmaamme ja haki paikalle jonkinsortin general managerin, jolta englanti ja asiakaspalvelu luonnistuivat erinomaisesti. Englannin osaaminen on yleisesti todella heikkoa. Välillä tuntuu, että jos elinkeino riippuu kielitaidosta, englantia osataan. Jos taas ollaan vain työntekijöitä, ei englantia osata sanaakaan. Oma espanjan osaaminen on välttävä-miinus -tasolla, osaan ehkä sanakirjan tukemana esittää asiani, mutta vastauksesta en sitten ymmärrä mitään. Silti tämänkin tasoinen espanjan osaaminen on avuksi. Noh, rannalle siis.

Hotellilla oli rannalla oma kaistaleensa, jossa oli aurinkotuoleja ja -varjoja hotellivieraiden käyttöön. Rantabaari oli varjojen välittömässä läheisyydessä ja sieltä sai juotavaa ihan ilmaiseksi, all-inclusive-periaatteella. Rannalla makoillessa meni nelisen tuntia lueskellessa ja nesteytyksestä huolehtiessa. Rannan eläimistö tuli myös tutuksi tuona aikana: koiria, pelikaaneja ja delfiiniparvi jonkin matkan päässä rannasta. Myös neljän euron niska-hartia -hieronta tuli testattua.

Iltasella aikaero alkoi taas painaa ja väsymys oli sietämätön 19:00. Pienten iltaisten päiväunien jälkeen kävimme illallisella ja uni tuli lopulta jo kahdeksan jälkeen. Huomenna tiedossa olisi valmista ohjelmaa saarikierroksen merkeissä!

Torstai 3.11.2011 – Saarikierros

Torstain puolella aikaerosekoilu saa jatkoa. Molemmat heräsimme silmät kirkkaina 04:00 ihmettelemään, josko aamupalaa olisi jo tarjolla. Ei ollut. Sinnitellen saimme nukuttua 07:00 asti ja mukavasti eiliseen verrattuna erilainen aamupala kutsui 07:30. Sovimme tulopäivänä Steven ja Marcellan kanssa, että he tulisivat hakemaan meitä hotellin portilla 09:00. Tiedossa oli kuuden tunnin meille räätälöity saarikierros. 8:45 hipsimme odottelemaan ja pian he jo tulivatkin.  Kierros alkoi itäisen saaripuoliskon pohjois-osien kierrolla. Autioita paratiisirantoja toisen perään pienillä kalastajakylillä varustettuna. Sieltä suuntasimme kohti saaren länsipuolta. Tunnin mittaisen mangrove-veneretken jälkeen suuntasimme kohti Porlamarin kaupunkia. Kierros tarjosi hienoja maisemia ja oli mielenkiintoista nähdä kuinka erilaista saaren eri osissa oli. Playa el Aguaan verrattuna Juan Griegon kaupunki vaikutti mielenkiintoiselta. Sambilin megajättiostoskeskuksessa kävimme Hard Rock Cafen houkuttelemana. Myös tuttu ja turvallinen (ja sikahintainen) Subway tuli testattua. Itse kauppakeskus oli sitä samaa mitä kaikki muutkin kauppakeskukset kaikkialla maailmassa. Ei tarvitse toista kertaa mennä. Ihmeellisen paljon asiakaskuntaa näytti korkeista hinnoista huolimatta olevan? Kierroksen lopuksi kävimme vielä saaren itäisimmässä pisteessä olevassa majakassa ja saaren vanhassa pääkaupungissa. Takaisin hotellilla oltiin minuutilleen aikataulun mukaisesti 15:00. Olimme todella tyytyväisiä Steven ja Marcellan palveluun. Kierroksen aikana tuli todella kattavasti tietoa historiasta, turvallisuudesta, poliittisesta tilanteesta ja ties mistä. Ja mikä tärkeintä, tämä kaikki rennossa ilmapiirissä hyvällä englannilla!

Loppupäivästä kävimme ostamassa tutulta Vincentiltä snorklausreissun Los Frailesille seuraavalle päivälle. Hotellilla virittelimme henkevää keskustelua brasilialaisen lomailijan kanssa joka ei osannut englantia. Hotellille alkoi hiljalleen loppuviikkoa kohti mentäessä ilmestymään enenevissä määrin paikallisia lomailijoita.

Perjantai 4.11.2011 – Snorklaamaan

Aikaero alkaa hiljalleen päästämään otteestaan, sillä silmät aukesivat vasta 06:30. Aamupalan kautta odottelemaan taksia, joka veisi meidät snorklausretken lähtöpisteeseen. Taksi ilmestyi sovitusti 08:30. Pienellä parhaat päivänsä nähneellä pakettiautolla suunnistimme viereiselle rannalle. Räpylöitä valitsemaan ja odottelemaan muita kyytiläisiä. Odotellessa oli aikaa ihmetellä paikallista kulttuuria ja kesyjä pelikaaneja. Snorklaussaarelle oli 40 minuutin kuoppainen venematka.

Perille päästiin ja ensimmäiseksi kahlattiin rannalle, jossa oli pieni mökki, tuleva lounaspaikkamme. Tavarat jätettiin sinne, parit oluet nautittiin ylisosiaalisten ruotsalaisten kanssa ja sitten olikin aika lähteä tositoimiin.  10 minuutin venematkan jälkeen mies yli laidan ja snorklaamaan. Thaimaan Krabin snorklausvesiin verrattuna näkymät olivat suhteellisen vaatimattomat, mutta elämää kuitenkin oli mukavan monipuolisesti. Tunnin pulikoinnin jälkeen oli aika lounaalle. Mainittakoon että juomatarjoilu pelasi koko ajan moitteettomasti! Lounaalla tarjoiltiin tuoretta kalaa ja kanaa lisukkeineen paikanpäällä valmistettuna, oli loistavaa! Syönnin, juonnin ja ennen kaikkea juonnin jälkeen oli aika lähteä seuraavaan paikkaan snorklaamaan. Toinen paikka osoittautui paremmaksi ja nähtävää oli ensimmäistä paikkaa enemmän. Myös paluumatkalla juomatarjoilu pelasi loistavasti, jano ei tullut kertaakaan reissun aikana!

Iki-ihana siivojamme mielestä huoneen kosteustaso oli noussut tappiin. Tämän johdosta ilmastointi oli säädetty päivän aikana 16 asteeseen turbomoodilla höystettynä. Olihan huoneessa toki kuivaa, mutta kylmää kuin.. kotona. Huoltomiehen avustuksella (jälleen) saimme ilmastoinnin säädettyä kompromissitasolle 20 asteeseen. Illemmalla kävimme vielä paikallisessa Internet-baarissa tuhlaamassa 50 senttiä pieneen nettisessioon. Paikan yhteydessä oli myös baari, jonka ainoat asiakkaat saimme kunnian olla. Vincentin vihjeen johdosta kävimme naapurin matkamuistobaarissa vaihtamassa rahaa hyvällä kurssilla, ja muutama shottilasi lähti myös matkaan. Hotellilla alkoi viikonlopun myötä olla menoa ja meininkiä. DJ viihdytti juhlivaa venezuelalaisten joukkoa yö-myöhään. Meitä ei meteli ja meininki häirinnyt, mutta herkkäunisemmat olisivat saattaneet olla helisemässä.

Lauantai 5.11.2011 – Rantarötväystä

Lähtöä edeltävän päivän suunnitelma oli selkeä: rantarötväystä ja online-lähtöselvityksen tekoa. Rannalle lähdettiin heti aamusta. Joka paikassa oli ruuhkaa viikonlopusta johtuen ja aurinkovarjoja saatiin tovi odottaa. Kaupustelijat kiersivät jonossa edestakaisin ja välillä oli ihan mukava vaihtaa heidän kanssaan muutama sana. Kookospähkinäkauppias oli ainoa, jota tuli taloudellisesti tuettua. Hieroja-ladyt oli sitkeimpiä kauppiaita, ilmaisia demoja oli koko ajan tarjolla. Kauppoja ei kuitenkaan tullut. Meillä oli koko päivän seurana narttukoira, jonka reviiriä hotellin rantakaistale selkeästi oli. Koira tuntui viihtyvän seurassamme ja uni maistui milloin penkin alla, milloin jalkojen juuressa. Rapsutella ei kuitenkaan kauheasti uskaltanut.

Iltapäivästä oli tarkoitus tehdä lähtöselvitys netissä Lufthansan Venezuela-Koti -lennoille. Tarvittavat paperit matkaan ja nettibaariin puoli tuntia ennen sen sulkemisaikaa. Muuten hyvä, mutta selvitykseen tarvittiin passin numerot ja niitähän ei tietenkään ollut matkassa. Pienen juoksemisen ja poliisin mielenkiinnon jälkeen ne kuitenkin hotellilta saatiin ja selvityksen teko onnistui juuri ennen sulkemisaikaa. Tutussa baarissa taas muutama drinksu ja olut. Siinä puolihuolimattomasti sovimme kadun varressa päivystäneen taksikuskin kanssa, että tulisi hakemaan meidät 8:00 hotellilta. Illallisen jälkeen nukkumahommiin.

Sunnuntai 6.11.2011 – Mantereelle mars

Lähtöpäivänä vähän hirvitti turhan tiukka vaihtoaikataulu Caracasissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Venezolanan lento lähtisi Margaritalta 12:30 saapuen Caracasiin 13:15. Lufthansan lento lähtisi 17:40, check-inin sulkeutuessa 15:40. Kävimme varmuuden vuoksi tekemässä online-checkauksen edellisenä iltana, jolloin meillä olisi 1,5h enemmän pelivaraa jos homma menisi tiukaksi. Ruumaan menevää matkatavaraa ei tosin silloin saisi olla, koska niillä on sama checkausdeadline normaalin check-inin kanssa. Eli jos tiukka paikka tulisi, matkatavarat täytyisi dumpata suurelta osin roskikseen. Halvemmaksi se kuitenkin tulisi kuin 1000 € / naama maksavat uudet lennot Suomeen.

Taksikuski oli säntillisesti odottamassa jo 7:45 respan vieressä. Taksille tuli hintaa 150 BsF. Kentälle saavuttiin n. 8:40 ja suoraan Venezolanan lyhyeen Caracas-jonoon.  Jono ei alkuun edennyt yhtään mihinkään, vaikka tiskillä kova tohina olikin. Hetken päästä täti alkoi huutelemaan ihmisiä tiskille. Kävi ilmi, että 9:05 oli lähdössä kone johon voisimme halutessamme päästä. Tämähän kävi meille enemmän kuin hyvin! Kynä sauhuten täti kirjoitti puolikkaan romaanin alkuperäiseen lippuumme ja antoi meille boarding passit hetken päästä lähtevään koneeseen. 38 BsF tarran lunastus ja taas erittäin leväperäisen turvatarkastuksen läpi suoraan portille. Kymmenisen minuuttia ehdittiin portilla palloilla ja sitten koneeseen, tehokasta etten sanoisi!

Caracasiin saavuttaessa matkatavaroiden tulo kesti 30-40 minuuttia. Matkatavaroiden saamisen jälkeen palasimme suoraan takaisin porttialueelle. Sieltä sitten jatkoimme samaa pitkää käytävää kansainväliselle puolelle kuin tullessakin. Internetissä tehdystä lähtöselvityksestä huolimatta jouduimme jonottamaan lähtöselvitystiskille kuten muutkin. Aikaa onneksi oli paljon.

Ennen turvatarkastukseen menoa tuli täyttää taas samanlainen maahantulokaavake kuin tullessa, nyt vain rasti lähtöruutuun. Turvatarkastukseen jonotus kesti ehkä 30 minuuttia, eikä sitä ruuhkaa nyt niin paljon ollut. Turvan jälkeen passintarkastukseen, jossa jonotusta about 15 minuuttia. Passintarkastustäti oli eeerittäin kiinnostunut passistani. Kovasti yritti höpöttää espanjaksi jotain, mutta en (onneksi) ymmärtänyt. Taitteli ja väänteli ja käänteli passia ja oli hyvinkin epäluuloisen oloinen. Täti kävi näyttämässä passia toiselle virkailijalle ja tämän jälkeen oli ilmeisen tyytyväinen näkemäänsä ja päästi minut poistumaan maasta.

Porttialueella oli vähintään miljoona kauppaa, joissa hintataso ainakin alkoholin (ja taskulamppujen) suhteen oli hyvinkin edullinen. Kaupat huolivat ainakin bolivareja ja dollareita, mutta maksaa kannattaa toki bolivareilla.

Internetissä on kovasti varoiteltu lukuisista turvatarkastuksista, joita Caracasin lentoasemalla harrastetaan. Lufthansan lähtöselvityssetä niittasi boarding passiin opaslappusen, jossa kerrottiin kentällä tehtävistä ylimääräisistä tavarantarkastuksista. Näitä tavarantonkimisia ei tehty meille kertaakaan missään vaiheessa koko reissun aikana ja muutenkaan turvatarkastukset eivät olleet mitenkään perusteellisia.

Kotimatkan lennot sujuivat hyvin ja aikataulussa. Vaihtoaikaa Frankfurtissa oli kuutisen tuntia ja siinä ajassa ehti hyvin käydä kaupungilla. Frankfurt kaikessa harmaudessaan ei kuitenkaan jaksanut sykähdyttää ollenkaan.

Lopuksi

Kannattiko toiselle puolella maailmaa matkata näin lyhyeksi ajaksi? Ehdottomasti, varsinkin kun koko reissun hinta oli suunnilleen samaa luokkaa edullisen Kanarian pakettimatkan kanssa. Toki näin jälkeen päin ajateltuna olisi voinut tehdä jonkinlaisen saarihyppelykierroksen, joka olisi kestänyt vaikkapa 3 viikkoa. Lentojen varausvaiheessa ei kuitenkaan ollut tietoa tulevista lomista, joten tämä oli ainoa mahdollinen tapa hyödyntää Lufthansan hinnoitteluvirhe.

Lähtisinkö uudestaan Venezuelaan? Lähtisin, Isla de Margarita on tosin nyt nähty ja koettu, mutta Los Roques ja Manner-Venezuela tarjoavat vielä paljon nähtävää!

Myös suoria lentoja osaa arvostaa taas kerran astetta enemmän. Neljä lentoa suuntaansa kolmella eri yhtiöllä, eri lipuilla tuo oman paineensa myöhästymisten suhteen. Lentojen ollessa eri lipuilla, olet itse vastuussa myöhästymisten aiheuttamista kustannuksista ja lennoilta myöhästymisistä. Olisi ollut huomattavasti levollisempi mieli, jos koko väli Oulusta Isla de Margaritalle olisi ollut samalla lipulla, jolloin lentoyhtiö / allianssi olisi vastannut perille pääsystä. Noh, kun halvalla pääsee niin ei voi vaatia mahdottomia.